Malminseudun Työväenyhdistyksen opintopiiri 17.11.2025
Kohti kestävää ruokajärjestelmää
Aiheesta alusti kansanedustaja Mai Kivelä.
Esityksen sisältö
Mikä on ruokajärjestelmä?
Nykytila
Vasemmistoliiton kanta ja esitykset muuttamiseksi: ratkaisuissa keskityttiin käytännön läheiselle tasolle.

Ruokajärjestelmä
Aikaisemmin puhuttiin kestävästä maataloudesta. Ruokajärjestelmä on parempi nimi, koska kyse ei ole pelkästään maataloudesta. Järjestelmään kuuluvat myös kauppa, ravintolat, teknologia ja teollisuus. Ruoantuotantoa, joka on irrotettu maataloudesta on esimerkiksi solumaatalous. Kulutuspuoli on osa järjestelmää. Kun halutaan, että järjestelmä on kestävä, pitää katsoa kokonaisuutta. Ruokaturva on keskiössä – järjestelmän on tuotettava riittävästi ruokaa.
Ruoantuotannon on muututtava kestäväksi. Ekologiset rajat tulevat vastaan toteavat Ilmasto- ja Luontopaneeli. Ruoka on myös kulttuurinen ja henkilökohtainen kysymys. Terveydelliset kysymykset ovat tärkeitä. Ruoantuotanto on Suomessa alueellisesti keskittynyttä: pohjoisessa lihan ja maidon tuotantoa, etelässä kasvien viljelyä. Kasvuolosuhteet vaikuttavat.
Nykytila
Esimerkiksi lastenkirjoissa kerrotaan pienistä tiloista, joilla eläimiä ei ole kovin paljoa. Se ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Tilojen määrä on vähentynyt ja tilakoot kasvaneet. Tuotanto keskittyy ja on tehotuotantoa, tehomaataloutta. Vasemmistoliitolle toimeentulokysymykset ovat tärkeitä. Miten tuottajien asemaa voitaisin parantaa? Miten tuottajat kamppailevat kannattavuushaasteiden kanssa?
Ilmasto- ja luontoasiat
Maataloudella, erityisesti tehomaataloudella on maaperään ja vesistöihin valtavat vaikutukset. Myös päästöjä ilmaan tulee. Maatalouden päästöt eivät ole vähentyneet, vaikka tehostamista on tapahtunut. Maatalous aiheuttaa eniten luontokatoa maailmanlaajuisesti, 85 %.
Maatalous on ainoa alue, jolla päästöille ei ole asetettu hintaa. EU:ssa päästökauppa ohjaa teollisuuden päästöjä. Siellä on halu vähentää. Liikenteessä on polttoaineverotusta. Edellinen hallitus asetti päästövähennystavoitteita. Lannoitteita tulee edelleen Venäjältä. Moni muu kriittinen tuonti sieltä on pystytty lopettamaan.
Eläintuotanto vaatii paljon maapinta-alaa eli tuotantoeläinten laidunalaa ja rehun viljelyalaa. Noin 80 % maapinta-alasta on eläinteollisuuden käytössä. Kaloreista, joita saadaan, eläinperäisiä on 18 %, loput tulevat kasviperäisestä ruoasta. Se on suurin hävikki, jota aiheutamme. Sitä ei tulisi, jos söisimme suoraan kasveja.

Ruoantuotanto on tärkein alue, jossa vaikutetaan eläinten oikeuksiin. Tehotuotanto ja eläinten oikeudet on vaikea sovittaa yhteen. Eläinten hyvinvointikysymyksiä ei ole otettu vakavasti. Eläimillä on biologisesti perustarpeet ja persoonat. Kohtelu on rajussa ristiriidassa eläinten tarpeiden kanssa. Esimerkiksi broilereiden hyvinvointia mitataan parvitasolla: kunka paljon broilereita kuolee/parvi. Niitä ei nähdä yksilöinä. Eläinten katsotaan olevan biomassaa.
Kestävän ruokajärjestelmän vaatimukset
Maapallon rajojen (planetaariset rajat) sisällä pysyminen
Ruoan tuotannon pitää olla kannattavaa.
Paikallisuus, aluetaloudet
Ongelma ei ole se, että ruokaa on liian vähän, vaan että se on epätasaisesti jakautunut. Tämä epätasapaino on vahvasti vasemmistolainen kysymys. Miten huoltovarmuus toteutetaan? Ruokajärjestelmän haavoittuvuus on EU:ssakin iso kysymys.
Kun varallisuus maailmalla kasvaa, eläinperäisen ruoan syönti kasvaa. Suomessa onähtävissä, että varakkaammat ihmiset syövät enemmän kasvispainotteisesti. Luokka-aspektin tunnistaminen tärkeää. Vegaaniruoka ei kuitenkaan ole elitististä, vaikka toisenlaisiakin mielipiteitä kuulee. Kaikilla pitäisi olla siihen varaa.
Sillä, mitä on tarjolla, on vaikutusta valinnanvapauteen. Mitä tuotetaan, on hyvin säädeltyä. Poliitikot päättävät. Viime hallituskaudella yritettiin Suomessa saada ilmastoruokastrategia, nyt puhutaan kasvipohjaisuuden strategiasta. Tanskassa on yhteinen tahto edistää kasvispainotteista ruokaa. Tanska on EU-puheenjohtajakautenaan tuonut tavoitteen EU-tasolle: pitäisi olla kasvispainotteisen ruoan edistämisstrategia.
Ruoka-alan yritykset heräsivät vegebuumiin, myös liha-alan toimijat, koska se tuo rahaa. Pro Vege on kasvipohjaisen ruuan toimialayhdistys. Sen tavoite on “lisätä kasvipohjaisen ruoan kysyntää ja tarjontaa vahvistaen sen markkinan kasvua niin kotimaassa kuin viennissä. Kasvu tuo mukanaan uusia elinkeino- ja työllisyysmahdollisuuksia, sekä hyötyjä kansanterveydelle, ilmastolle ja ympäristölle.” On pääomasijoittajia, jotka sanovat, että Suomi on vahvoilla tässä.
Vuosikausia on vasemmistoliiton tavoite ollut siirtyä ruokajärjestelmässä kasvipainotteiseen suuntaan. Se tarkoittaa myös tukipolitiikan muutosta. Vaatii erilaista osaamista siirtyä eläintuotannosta kasvituotantoon. Siirtymätukia tarvitaan.
Viime aikoina on Suomessakin alettu siirtyä agroekologisiin toimintatapoihin eli “kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan, joka tukee kestävää maanviljelytuotantoa, edistää tehokasta ympäristönhoitoa, toimii yhdessä luonnon ja ekosysteemipalvelujen kanssa, lisää maatilojen muutosjoustavuutta ja monimuotoisuutta ja pystyy edistämään maanviljely- ja elintarvikejärjestelmien kokonaisvaltaista muutosta.”
Vasemmistoliitolla ei ole kantaa teholihatuotannon tukiin. Mai Kivelä ja Pia Lohikoski järjestivät 30.1.2023 keskustelutilaisuuden Maaseudun tulevaisuus = kasvisruoka. Sen yhteydessä he julkistivat toimepiteet kasvisruokamurroksen edistämiseksi. Toimenpiteissä on mainittu myös maataloustukien painotuksen ohjaus eläinperäisistä tuotteista kohti kokonaan kasviperäistä tuotantoa ja siirtymätuen luominen maataloustuottajille.
Yhteenvetoa
Kasvisruoka on helpoin tapa saada postiivista vaikutusta, ilmastoon luontoon, eläinten oikeuksiin ja terveyteen. Tietoa on paljon. “Toiminta ei tapahdu tyhjiössä.” Tarvitaan poliittista ohjausta. Ruokajärjestelmän ohjaus kestävämmäksi on mahdollista. Julkisissa hankinnoissa yhteiskunnalla oikeus määritellä miten rahat käytetään. Se ei ole yksilön oikeus.
Ravitsemussuosituksilla on ollut iso vaikutus siihen, millaista ruokaa tuotetaan ja tarjotaan. Viimeaikainen suuntaus on ollut siirtyminen kasvispainotteisempaan ruokaan.
Tanskan malli edistää kasvipohjaista ruoantuotantoa on hyvä. EU:sta on tullut lisärahaa.
Lisätietoa
Pro Vege. https://www.provege.fi/
https://vasemmisto.fi/kasvisruoka-maaseudun-tulevaisuus-keskustelutilaisuus-30-1-2023/Agroekologiasta: https://cordis.europa.eu/article/id/430692-agroecology-transitioning-toward-sustainable-climate-and-ecosystem-friendly-farming-and-food/fi
Miten ravitsemussuositukset syntyvät? https://thl.fi/aiheet/elintavat-ja-ravitsemus/ravitsemus/ravitsemussuositukset/miten-ravitsemussuositukset-syntyvat-
Viljely & Palopuron symbioosi
“Tavoitteena on tuottaa ruokaa ja energiaa ekologisesti ja taloudellisesti kierrättämällä paikallisia resursseja. Tuotamme ruokaa Hyvinkään Palopurolla uudenlaisella yhteistyömallilla, ravinne- ja energiaomavaraisella agroekologisella symbioosilla. Palopuron symbioosi on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja ensimmäisten joukossa koko maailmassa. Hienointa Knehtilän tilalla kehitetyssä mallissa on, että se on sovellettavissa muihin tuottajayhteisöihin, jolloin globaaleihin haasteisiin voidaan vastata paikallisin ratkaisuin.“
Kirjoja
Philip Lymbery: 60 satoa jäljellä . Miten luonto ja ruoantuotanto pelastetaan.
Kuvailee tehomaatalouden vaikutuksia maaperään, luontoon, ympäristöön ja ilmastoon. “Maatalous kattaa jo nyt yli puolet maapallon asuinkelpoisesta pinta-alasta. Uudistava viljely, agroekologinen viljely: käytetään maaperän hedelmällisyyttä lisääviä ja hiiltä sitovia menetelmiä. Niillä voi olla ratkaiseva rooli.”
Suvi Auvinen: Lihan loppu
Risto Isomäki: Ruoka, ilmasto ja terveys
Maja Lunde: Mehiläisten historia
Tuuli Orasmaa: Maaseudun tulevaisuus
Seuraavissa kirjoissa on käsitelty paljon myös maanviljelystä ja ruoan tuotantoa.
Osmo Kuusi, Sauli Rouhinen, Sirpa Kurppa, Antero Honkasalo ja Raimo Lovio: Uusi eloonjäämisoppi
Pasi Nokelainen: Maailmanloppu peruttu.
“Tuotantoeläimet ovat äärimmäisen energiatehoton tapa tuottaa ruokaa.”“Jos eläinperäistä ruokaa kuitenkin kasvatetaan ja syödään, tulisi kotieläintaloudella olla oma roolinsa myös kasvinviljelyn ympäristö- ja ilmastokestävyyden parantamisessa, käytännössä fossiilisista ja kaivannaislannoitteista irrottautumisessa.”
Tekstin laati Malminseudun Työväenyhdistyksen aktiivi ja ilmastoisovanhempi Sirpa Pelttari. Kuvat Anni Burman ja Sirpa Pelttari.